kniik-knaak

kniik-knaak-kniik-knaak.
Kuka muistaa tuon äänen?
Kiikkuvan keinun ääni.
Keinun, jonka isot pojat heittivät tangon ympäri niin, ettei polvenkorkuinen räkänokka ylettänyt istumaan.
Keinun, joka lopulta räsähti alas, kun kaikki naapurin lapset halusivat keinua yhtä aikaa.

Joku minua viisaampi on päättänyt, että aikuiset eivät saa keinua. On tyydyttävä katsomaan ikkunasta ihmistaimia, jotka kirmaavat keinuilleen. On otettava pieniä hörppyjä tulikuumasta, mustasta kahvista. Yhtä mustasta ja kitkerästä kuin ajatukseni, jotka ovat happamoituneet tämän kirjoittamattoman säännön myötä. Väsyneet yläraajat on pakotettava avaamaan sanomalehti, jotta vaikuttaisin aikuiselta. Ulkoministeriö tai Meksikonlahden öljyturma, samaa mustaa tekstiä likaisenharmaalla paperilla. Aikuisena kuuluu lukea niistä, vaikka mielummin sitä taittelisi lehdestä hatun ja työntäisi kielen ulos.

Syksy on hengenvedon päässä ovelta. Se tuo mukanaan säälittävää melankolisuutta, menstruaation ja sienet. Sienet, niiden aika koittaa pian.